
Hyvinvointikylässä halutaan tehdä hyvää
Siksi toimintamallimme ytimeen kuuluu yhteistyö sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kanssa. Odotamme järjestöiltä vankkaa asiantuntemusta ja osaamista oman kohderyhmänsä tarpeista ja mahdollisista rajoitteista, sillä haluamme kehittää toimintaamme yhteistyössä järjestökumppaneidemme kanssa sekä löytää erilaisia tapoja mitata toiminnan vaikuttavuutta.
Tilallamme järjestöjen työntekijät ja asiakkaat pääsevät rauhoittumaan, virkistymään ja onnistumaan koordinoidusti ja osarahoitetusti maaseutu- ja metsäympäristössä. Keskitymme alle 15 henkilön ryhmien tarpeisiin tarjoamalla aktivointi- ja virkistystoimintaa. Maalaisympäristön ja luontokokemusten eheyttävä vaikutus on toimintamme ydin. Hyvinvointikylä varataan aina kokonaan yhden ryhmän käyttöön.
Hyvinvointikylää ympäröivät Vihdin kunnan metsät ja luontopolut
Metsäretket, järvessä uiminen ja laavuilla makkaranpaisto ovatkin suosittuja aktiviteetteja. Mahdollistamme myös erilaiset työpajat ja yhteisen tekemisen tilan töiden, kuten risusavotan, puutarhanhoidon, polttopuiden tekemisen, haravoinnin ja nikkaroinnin merkeissä. Päätalollamme odottaa rentoutuminen takkatulen, saunomisen ja yhteisten aterioiden äärellä. Päivän ohjelmaan voidaan sisällyttää myös eläintenhoitoa lähitiloilla, kehonhuoltoa tai monipuolista kuntoilua.
Järjestöjen kanssa pyrimme jatkuvaluonteiseen yhteistyöhön, joka mahdollistaa saman ryhmän edistymisen seuraamisen sekä juurtumisen Hyvinvointikylään. On myös mahdollista luoda yhteisiä projekteja, joilla kehitetään yhdessä toimintaympäristöä järjestön tarpeita huomioiden. Tällaiset projektit opettavat ryhmäläisille pitkäjänteisyyttä ja tarjoavat onnistumisen iloa. Yhteisten tavoitteiden asettamisella voidaan yhteistyön kautta saada aikaan todellista muutosta ja mitattavia tuloksia.
Ota yhteyttä – tulemme miettimään kanssanne juuri teille sopivan ratkaisun.
" Kehitämme yhdessä järjestöjen kanssa tavoitteellista yhteistyötä. "

Hyvinvointikylän järjestökumppanit
Järjestökumppaneitamme ovat tällä hetkellä Hope ry, Loisto Setlementti ry ja Icehearts ry, jotka ovat jo päässeet nauttimaan Hyvinvointikylän palveluista. Toivomme voivamme tarjota yhteistyöjärjestöillemme jatkossa ilmaisia tai hyvin edullisia päiviä Hyvinvointikylässä. Tähän tarvitsemme yhteistyötä vastuullisten yritysten kanssa.
Hope ry
Hope ry
Tekee todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen jakamalla vähävaraisille ja kriisin kokeneille lapsiperheille vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä tarjoamalla harrastustukea ym. vapaa-ajan elämyksiä.
Loisto Setlementti ry
Loisto Setlementti ry
Tekee uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta sosiaalista nuorisotyötä pääkaupunkiseudulla, keskittyen sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisiin yhteisöjen rakentamiseen, joihin jokainen saa liittyä omana itsenään.
Icehearts ry
Icehearts ry
Tekee 12 vuotta kestävän yhteisen matkan, lapsuudesta aikuisuuden kynnykselle, jonka varhaisen puuttumisen liikuntalähtöinen toimintamalli luo merkityksellisen lisäturvan lapsen hyväksi mm. sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi.
Case-esimerkki: Loisto Setlementin Silmu-hanke
Loisto Setlementin Silmu-hankkeen Nuoret Isät -vertaistukiryhmä on pitänyt Hyvinvointikylässä isä-lapsi -viikonloppuleirejä, joiden tavoitteena on ollut vertaisuuden kokemukset ja keskustelut muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Osa isistä on viettänyt leirillä ensimmäisen yön lapsensa kanssa kahdestaan, ilman lapsen äidin läsnäoloa.
Silmun Jussi Vehniäinen on ollut tyytyväinen yhteistyöhön
”Hyvinvointikylä on toimintaympäristönä turvallinen, inspiroiva ja tunnelmaltaan erittäin lämmin. Yhteistyö isäntäväen kanssa on helppoa ja joustavaa. Nämä em. asiat mahdollistavat luottamuksellisen ilmapiirin, joka on edellytys uusiin ihmisiin tutustumiselle, henkilökohtaisten asioiden pohtimiselle ja jakamiselle, sekä turvalliselle isyyden harjoittelulle. Lisäksi välitön ympäristö mahdollistaa virkistävän ulkoilun, läheisillä tiloilla vierailun tai vaikka pidemmänkin päiväretken hienoissa maisemissa.”
Yhteenveto nuorten isien vapaamuotoisista palautteista
”Hyvinvointikylä Vihdissä on tunnelmallinen maalaiskeidas. Se tarjoaa loistavaa vastapainoa kaupunkilaisisien hektiseen arkeen, ja ympäristön jossa voi turvallisesti oppia omista ja toisten virheistä. Avara ja seesteinen tunnelma tekee helpoksi unohtaa kaiken muun ja keskittyä hetkeen. Hyvinvoinnin tukemiseen sopivat hyvin mahdollisuudet istua takkatulen äärellä villasukat jalassa tai leirinuotiolla laavulla makkara tikun päässä. Helposti lähestyttävä ja lämminhenkinen isäntä on piste i:n päällä tässä kokonaisuudessa.”